torstai 13. maaliskuuta 2014

Kolmas osa lukupäiväkirjasta

Kirjan teksti sai ajattelemaan, että jokaista ei kannata tuomita ensivaikutelman ja ulkokuoren perusteella. Mielipiteitä saa toki olla ihmisistä, mutta ne täytyy olla helposti myös muokattavissa.
Kirjan kirjoitusajankohta on romantiikka, ja se näkyy että kirja on aika romanttinen, koska kirjassa kerrotaan rakkaustarinaa. Kirjassa vanhemmat haluavat tyttäriensä menevän naimisiin. Kirjassa loppu on myös onnellinen, koska kaksi tyttäristä päätyvät naimisiin varakkaiden miesten kanssa.
Nykyaikaisten ihmisten pitäisi ottaa mallia siitä, kuinka voi keskustella tuntemattomienkin ihmisten kanssa.
Minun oli vähän vaikea hahmottaa kirjan tapahtumia ja hahmottaa esimerkiksi kahden varakkaan miehen tekemisiä toisistaan. Esimerkiksi siten, että kumpi oli kiinnostunut ja kenestä tyttäristä he olivat kiinnostuneita. 

1 kommentti:

  1. Ylpeydessä ja ennakkoluulossa todella pyöritetään niin suurta henkilögalleriaa, että sen lukemiseen täytyy todella keskittyä, vaikkei teksti muutoin niin vaikeaa olekaan. Myös tunteiden ja mielenliikkeiden yksityiskohtainen kuvaaminen saattaa nykyihmisestä tuntua puuduttavalta, vaikka se romantiikan aikana oli uutta ja ihmeellistä.

    VastaaPoista